Kirjoitukset
Marraskuun alussa pidettiin Lappeenrannassa Itä-Suomi -foorumi. Tuolit olivat viimeistä paikkaa myöten täynnä. Aiemmin foorumi on ollut koolla Joensuussa ja Kuopiossa, vuoden päästä kokoonnumme...
Millä jalalla heräsit tänä aamuna? Marraskuun pimeät aamut ja edessä oleva talvi ahdistavat monia. Voi olla myös omaan tai läheisten elämään liittyvää murhetta, joka vie heti aamusta mielen molliin...
Kesätyöt ovat askel kohti aikuisuutta ja työelämää. Työpaikkojen aikuisilla on vastuu siitä, millaiset muistot nuorille kesäduuneista jää. Kesätyöt säilyvät hyvin muistissa, toki aika kultaa muistot...
Suomi on tuhansien järvien maa. Varsinaista Järvi-Suomea on Itä-Suomi: sen alueella sijaitsee puolet Suomen sisävesien pinta-alasta. Arvelisin, että moni suomalainen – ja toivottavasti yhä useampi...
Vanhassa maailmassa ulkopolitiikka oli kiemuraista, tarkoin hiottuja lauseita ja kirjaimellisesti herrojen herkkua. Naiset tulivat ulko- ja turvallisuuspolitiikan eturiviin vasta1990-luvulla...
Vietin torstai-iltapäivän kokonaisturvallisuutta käsittelevässä seminaarissa. Laajalla kokonaisturvallisuuden käsitteellä tarkoitetaan sitä, miten yhteiskunta varautuu yhteisesti erilaisiin kriiseihin...
Britannian legendaarisen pääministeri Winston Churchillin suuhun on laitettu sutkauksia monista asioista. Myös kulttuurista. Churchillin kerrotaan sanoneen ”mitä me sitten puolustamme ellemme...
Kirja on poikkeuksellinen. Se rakentuu Kilven ja Carlsonin viiden puolen vuoden ajan kohtaamisiin kesäkuusta 2018 vuoden 2023 lopulle. Kun kohtaamiset alkoivat, Kilpi oli täyttänyt 90 vuotta ja asui...
Aikanaan Suuri Suomalainen Kirjakerho lanseerasi Jörn Donnerin suulla lauseen ”Lukeminen kannattaa aina”. Miten sinä luet? Arvelen, että moni teistä lukee vielä painettuja kirjoja, osa lukee sekä...