Sanat ja termit kertovat käyttäjästään vihjeitä, joita henkilö ei ole tietoisesti ajatellut tai onkin ajatellut erityisen tarkasti. Otan esimerkin.

Moni päättäjä valitsee tarkoituksella, käyttääkö sanaa hyvinvointivaltio vai hyvinvointiyhteiskunta. Kuulun ” yhteiskuntalaisiin”. Ajattelen, että Suomen hyvinvointi ei ole vain valtiosta ja sen toimenpiteistä kiinni.

Ihmisen tasolla hyvinvointi on työtä, toimeentuloa, terveyttä ja elämän merkityksellisyyttä. Hyvinvointia luovia ja ylläpitäviä rakenteita ovat työllistävät yritykset, hyvinvointialueet, kunnat, seurakunnat, perhe- ja ystäväverkostot, järjestöt ja erilaiset vapaamuotoiset yhteisöt.

Usein hyvinvointivaltion termiä käyttävät puoltavat valtion vahvaa roolia ja tuovat esiin pohjoismaisen hyvinvointimallin hyvän yhteiskunnan perustana. Vuosikymmenten valossa tälle on perusteensa.

Valtion rooli lainsäätäjänä, verottajana ja budjettitaloudesta vastaavana on kiistämätön. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, Nato-jäsenyys, itärajan sulku ja Trumpin imperialismi ovat syventäneet suomalaisten tietoisuutta turvallisuudesta, puolustuksesta ja valtioiden suvereniteetista. Turvallisuuskaan ei ole vain valtion, puolustusvoimien ja muiden turvallisuusviranomaisten tehtävä. Kokonaisturvallisuusmalli nostaa elinkeinoelämän, yhteisöt, järjestöt ja kansalaiset tekijöiksi.

Vakavista asioista käyttökieleen ja yksittäisiin sanoihin. Äidinkieli on kieli, jolla parhaiten ilmaisemme ajatuksemme ja tunteemme. Kieli on muuntuvaa ja elää ajassa. Murteiden käyttö on vähentynyt yleiskielen myötä. Suomea ja englantia heitetään sekaisin, erityisesti nuoriso käyttää finglishiä.

Itse kullakin on mielessään lista sanoista ja termeistä, jotka ärsyttävät. Minua ärsyttää konsulttikielestä kuntapuheeseen uineet sanat ”pito-, veto- ja lumovoima”. Myös ”topakka nainen”, ”setämies”, ”ihmisen paras versio itsestään” sekä ”historian oikealla puolella oleminen” alkavat riittää. En ole synnitön minäkään. Ehkä vähintä olisi, että välttäisimme ilmaisuja, joilla väheksymme, luokittelemme ja leimaamme toisia.

Tämä vuosi on kotimaisten kielten teemavuosi. Tavoitteena on tuoda esille kotoperäisten kielten merkitystä kulttuurissa ja yhteiskunnassa. Huomion kohteina ovat suomen, ruotsin, saamen, karjalan, Suomen viittomakieli ja Suomen romanikieli. Erityistä huomiota toivon karjalan kielelle.