Alkusyksystä ilmestyy suurin osa uutuuskirjoista ja Suomi on tiheänä erilaisia kirjallisuustapahtumia.

Viime viikonloppuna Helsingin Kirjamessut rikkoi yli 100 000 kävijän rajan. Messukeskuksessa järjestettiin yli 1000 kirjailijahaastattelua ja muuta tilaisuutta neljän päivän aikana.

Ennakkoon ostetulla 20 euron päivälipulla pääsi kuulemaan suuren joukon kirjailijoita ja yhteiskunnallisia vaikuttajia. Isoimmat yleisöt syntyivät presidentti Sauli Niinistön ympärille. Hienona uutisena pongasin, että joensuulainen tutkija Hannu Itkonen palkittiin messuilla 8000 euron Tietokirjailijapalkinnolla. Lämpimät onnittelut!

Olen iloinen jokaisesta tapahtumasta, jossa yleisölle tulee mahdollisuus tutustua kirjoihin ja niiden tekijöihin. Messuilla näkyi paljon nuoria. Ehkä nuoriso ei olekaan ”pilalla” lukemisen suhteen? En tunne nuorten kirjamakua tai minkä verran he oikeasti lukevat. Sen tiedän, että osa nuorista ottaa TikTok:sta kirjasuosituksia ja katsoo lukupäiväkirjoja.

Messutyyppiset tapahtumat saavat osin moitetta kaupallisuudestaan. Minua tämä ei häiritse. Mitä matalammalla kynnyksellä ihmiset pääsevät lähelle kirjoja ja kirjailijoita, sitä parempi. Messuilla on helppo olla yksi muiden joukossa.

Elämme henkilöitymisen aikaa ja yleisöä kiinnostavat ihmiset kirjojen takana. Tätä kirjallisuustapahtumat tarjoavat. Lukevaa kansaa on ympäri Suomea. On tärkeää, että myös pääkaupunkiseudun kirjailijat esiintyvät ja ovat kuulolla kehäkolmosen ulkopuolella. Tapahtumat ovat luontevia paikkoja rikkoa ennakkoluuloja ja kuplautumista.

Kirjastot ovat kirjallisuuden levityksen selkäranka. Uutuuksiin on pitkät jonot. Tällä hetkellä Satu Rämön, Enni Mustosen, Camilla Nissisen sekä Aino Havukasen ja Sami Toivosen kirjat ovat Vaara-kirjastojen varausjonojen kärkipaikoilla.

Minuakin himottaa uutuuskirjat. Yritän hillitä hätäilyäni ja löytää viime vuosina ilmestyneiden tai klassikoiden joukosta teoksia, joita voisi kirjastosta lainata tai omasta hyllystä kaivaa lukuun.

Joskus tärppää yllättäen. Löysin SPR:n Kontista norjalaisen Maja Lunden ”Mehiläisten historian” (2015). Nimestään huolimatta kirja ei tietokirja, vaan upea kauno. Se kertoo mehiläisten katoamisesta. Kirja ravisteli kovasti ajatuksiani: miten tärkeitä pölyttäjät ovatkaan ravinnon ja koko ekosysteemin kannalta.

Lähiviikot ovat pimeää aikaa. Laitetaan villasukat jalkaan ja otetaan kirja käteen tai kuulolle. Kirja valaisee.