Sain haltuuni lapsuudenkodin tärkeitä papereita. Pahvilaatikossa oli muun muassa peru- ja velkakirjoja, testamentteja, katselmuksia ja otteita oikeudenkäynneistä. Vanhin asiakirja oli vuodelta 1860.

Alkutöinä järjestelin paperit vuosikymmenittäin pieniin pinkkoihin.

Oli outoa, että 1940-luvulta oli vain pari asiakirjaa. Oliko perheemme lamaannuksen tilassa sotavuosina, vaikka talosta ei ketään rintamalla ollutkaan? Nyt tajusin sukupolvijutun: talossa ei ollut sotakelpoista miestä, koska meiltä oli jäänyt yksi sukupolvi välistä. Ukkini oli talvisodan syttyessä 57-vuotias ja isäni vasta vuoden ikäinen.

Aion käydä paperit huolella läpi ja ottaa ammatti-ihmiseltä neuvoa niiden säilyttämiseen. Arvostan esivanhempiani rehellisyyttä: he ovat jättäneet jälkipolvien nähtäväksi myös ikävistä asioista kertovia papereita.

Entä tänään: säilytämmekö omana aikanamme syntyneet dokumentit seuraaville polville vai hävitämmekö ne? Ainakin asiakirjat ovat usein hajallaan siellä sun täällä. Muutoissa niitä on hävinnyt. Sisarukset vieneet kuka minnekin. Osa asiakirjoista on paperisina, osa jo sähköisessä muodossa.

Asiakirjojen säilytys on osin sukupolvikysymys. Vanhemmat ikäluokat luottavat enemmän fyysisiin papereihin. Monet ikäiseni säilyttävät sekamallilla papereina ja osittain digitaalisesti. Ohjeita tallennuksiin, pilvipalveluihin ja varmuuskopiointiin on tarjolla, kun hoksaa etsiä. Nuoret tuskin enää papereita säilövät.

Mieltä askarruttaa, miten tietosuoja-asetus ja mahdolliset vielä tunnistamattomat seikat vaikuttavat ylisukupolviseen tiedon säilyttämiseen. Ovatko pilvipalvelut loppuun asti luotettavia? Millaisia riitoja voi tulla vainajan digitaaliseen omaisuuteen liittyen?

Oma kysymyksensä on valokuvat. Ennen niitä säilytettiin aarteina ja huolellisesti. Viime vuosisata oli paperikuvien kulta-aikaa. Kodeista löytyy yhä upeita kuvia yli 100 vuoden takaa.

Älypuhelimen myötä valokuva kärsi inflaation. Aloimme räpsiä kuvia ihan mistä tahansa. Nyt kännyyn kertyy kuvamateriaalia lähes päivittäin. Vain harvat pitävät kännykuvansa hyvässä järjestyksessä. Automaattinen pilvitallennus turvaa kuitenkin sen, että kännyn kadotessa kuvat ovat tallessa.

En tiedä, minkä verran ihmiset teettävät nykyään paperikuvia. Itse teetin poikani ylioppilaaksi pääsystä ja omasta ortodoksiseen kirkkoon liittymisestä. Paperikuvat kehyksissä tuntuvat jotenkin oikeammilta kuin näytöllä pyörivät fotot.