Politiikan tutkija Johanna Vuorelma vetää tutkimushanketta ”Etäisyyden politiikka 1900- ja 2000 -lukujen Suomessa”. Otsikkonsa perusteella hanke näyttää vaikealta ja aikajänne hurjalta.

Eipä hätää. Vuorelma avaa Helsingin Sanomien kolumnissaan 21.8. etäisyyden politiikkaa. Hänen mukaansa etäisyys on politisoitunut ja sillä on tänään iso rooli poliittisissa kampailuissa. Tämä on nähtävissä sekä maailmalla että Suomessa.

Etäisyyden politiikan taustalta löytyy erityisesti globalisaatio, joka on vienyt tuotantoa yhä enemmän maihin, missä palkat ja tuotantoa rajoittavat säädökset ovat länsimaita alemmalla tasolla.

Internetin ja tietoteknisten innovaatioiden myötä yhteydenpidosta tuli vaivatonta ja maailma tuli ainakin näennäisesti lähemmäksi. Teknologinen kehitys kiihtyi ja mahdollisti alustatalouden. Tekoälyn vaikutuksia työlle vasta arvaillaan.

Britanniassa päädyttiin Brexitiin ja Donald Trumpista tuli USA:n presidentti vuonna 2016. Tänään globalisaatio ja kansainvälinen yhteistyö vastaan nationalismi ja maahanmuutto ovat olennainen osa identiteettipolitiikan jakolinjaa.

Entä Pohjois-Karjala? Olemme olleet etäisyyden ajassa maakunnassa jo pidempään. Valtio ja kunnat ovat keskittäneet palveluitaan ja yritykset siirtäneet tuotantoaan muualle. Perlos, prikaatin alasajo, valtion palveluiden lakkautukset ja kyläkoulujen lopettamiset ovat muistissa.

Vuorelman mukaan ihmisen suhde valtioon muuttuu, kun julkiset palvelut katoavat ja alueellinen elinvoima kuihtuu. Etäisyys palveluihin on etäisyyttä valtioon. Etäisyys synnyttää epäluottamusta: tämä ollee yksi syy maakunnan surkeaan äänestysprosenttiin. Kun ei luota valtioon, ei viitsi äänestää.

Taloudessa ja palveluissa jatkuvat niukkuuden ajat. Talouskasvua odotetaan, valtio velkaantuu, Siun sote ja kunnat säästävät. Tiukat raamit kehystävät odotuksia valtiolle. Pitkiä rahanpyyntilistoja on epärealistista esittää.

Mietin, että olemmeko riittävän ajan hermolla etäisyyden politiikasta. Osaamme nopsaan luetella, mitä meiltä on viety ja mikä on päin mäntyä. Vaikeampi asia on kertoa, mitä niukkuuden, keskittämisen ja ikäluokkien pienentymisen äärellä on tehtävä.

Populismia ja höttöisiä huomisen kuvia en kaipaa. Perään uskallusta nähdä tosiasiat ja etsiä sellaiset toimintatavat ja ratkaisut, joilla uutta luoden sopeudumme olosuhteisiin ja vahvistamme ihmisten ja yritysten luottamusta elämään Pohjois-Karjalassa.