Mennyt viikko oli minulle kaunokirjaviikko. Luin Joel Haahtelan ”Sielunpiirtäjän illan”, Markus Nummen ”Käräjät” ja Ulla Raskin ”Blanka, Itämeren tytär”.

Ystäväni tietävät, että fanitan Joel Haahtelaa. Hän kirjoittaa taivaallisia lauseita.

Esimerkiksi: ”Miten helposti ihmisestä tulee haavekuva itsestään, elämä on suuri harhauttaja.” tai ”Ääneen lausuttua ajatusta on vaikea kitkeä pois, se alkaa heti rakentaa itseään mahdolliseksi.” Haahtelen pienoisromaanien ydin lepää päähenkilön mielenmaisemassa, ei juonessa tai kirjan tapahtumissa.

Nummen ”Käräjiin” tartuin hyvien kritiikkien innoittamana. Kirjan alkulehdiltä löysin luettelon henkilöistä. Se oli tarpeen, sillä niin runsas henkilöjoukko esiintyy 571-sivuisessa teoksessa.

Kirja kertoo eteläpohjalaista pitäjää ravistelleesta tutkinnasta käräjineen. Rikoksen aiheena on kymmenet raskauden keskeytykset ja raiskaus. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääosin vuoteen 1938.

Nummen romaanin kertojapäähenkilöt ovat henkisesti tasapainottomana pidetty Vilja-täti ja tutkintaa tekevä lääninetsivä Iivonen. Aluksi kirja vaikuttaa vaikeaselkoiselta. Pian olen kuitenkin jo koukussa: intensiivinen kerronta saa minut aavistelemaan yhtä sun toista ja ratkomaan rikosta ja sen motiiveja ennen kuin päästään käräjätupaan.

Jännite kestää läpi teoksen. Synkästä aiheestaan huolimatta kirjassa on inhimillisyyden, ystävyyden ja rakkaudenkin tematiikkaa. Teos kosketti ja arvelen etten sitä heti unohda. Jäin myös miettimään, että miltä tarina näyttäisi valkokankaalla.

Raskin ensimmäinen kaunokirja ”Blanka, Itämeren tytär” on varma veto historiallisen ja romanttisen romaanin ystäville. Teos on sujuvaa kerrontaa ja uskottavaa kuvausta tapahtumapaikkoinaan 1600-luvun alun Itämeren kaupungit ja tuon ajan merikelpoiset laivat.

Raskia on ehditty jo luonnehtia historiaviihteen uudeksi kiintotähdeksi (HS 23.2. Helena Ruuska). Kirja on Kylmä meri -sarjan ensimmäinen ja on syytä odottaa, että saamme seurata Blankan vaiheita tulevinakin vuosina.

Itse en pitkään aikaa ole lukenut historiallista viihdettä. Hyvä on itsensä yllättää: luin Raskin kirjan melkein yhtä soittoa, joten kyllä sen minutkin sai pauloihinsa. Onnea Ulla Rask!