Hyvää Uutta Vuotta 2012!
Kotimaan politiikassa uuden vuoden käynnistää presidentinvaalien ensimmäinen kierros. Itse teen lähiviikkoina työtä keskustan presidenttiehdokkaan PaavoVäyrysen puolesta.
Eduskunta on tammikuun istuntotauolla ja me kansanedustajat teemme töitä lähinnä omissa vaalipiireissämme. Minullakin on lukuisia sovittuja menoja lähiviikoille eri puolille Pohjois-Karjalaa. Tammikuussa aion käyttää aikaa erityisesti ikääntymis- ja eläkepolitiikkaan perehtymiseen.
Kiitän yhteistyötahoja, järjestöjä ja yksittäisiä kansalaisia hyvistä ja rakentavista evästyksistä vuonna 2011. Toivon, että yhteistyömme voi jatkua tiiviinä myös vuonna 2012.
Rauhan päivänä 29.12.2011
Anu Vehviläinen