Itä-Suomi maailmankartalle (12.7.2024 Karjalainen)

Muistatko ensimmäisen lomamatkasi? Minun varhaisin lomareissuni oli perheen kanssa Turkuun. Matka ei mennyt suunnitelmien mukaan, itku tuli moneen kertaan. Orivedellä sinkin palanen meni jalkapohjaan ja oli mentävä terveyskeskukseen. Turun sukulaispaikassa isä joi liikaa. Kotimatkalla Angliamme hajosi Urjalaan. Auto piti jättää sinne ja alkoi pitkä taksimatka kotiin Leppävirralle.  

Paljon on muuttunut perhelomailu lapsuudestani. Maailma ja erityisesti Välimeren kohteet tulivat mahdollisiksi edullisten pakettimatkojen myötä. Suosiossa ovat olleet erityisesti Kreikka, Espanja ja Turkki. Nuoriso on aina kulkenut omia polkujaan ja valinnut persoonallisempia matkakohteita. Suomesta ulkomaalaisille on tarjottu erityisesti Lappia.

Tänään matkailu on murroksessa. Ilmaston lämpeneminen, kuumuus ja ympäristöasiat haastavat turismia maailmalla ja Suomessa. Tosiasia on edelleen, että ihminen haluaa nähdä uusia paikkoja, irtautua arjesta ja saada elämyksiä. Vastuullisuus puhuttelee yhä enemmän matkailijoita.

Miten Itä-Suomi vastaa odotuksiin? On esimerkkejä siitä, että maakunnat, jopa yksittäiset seutukunnat ja kunnat, ovat toimineet matkailussa yksilösuorittajina. Arvelen, että itäsuomalaisen matkailun resursseja on viisasta koota yhä enemmän yhteen ja päästä irti nurkkakuntaisuudesta.

Matkailun rakenteet uudistuvat hitaasti. Rakenteilla tarkoitan esimerkiksi matkailuorganisaatioita, projektirahoitteisia hankkeita, matkailuyrityksiä ja liikenneoperaattoreita. Iso rooli Itä-Suomen matkailun nostamisessa on osaltaan valtion Visit Finlandilla.

Pohjois-Karjalan kuntien rahoittaman Visit Karelian kehityspäälliköksi on valittu Terhi Millar. Hän on aiemmassa työssään kehittänyt itäisten maakuntien kansainvälistä matkailua. Arvelen, että Millarilla on valmiuksia nähdä riittävän isosti ja koko Itä-Suomen matkailua edistäen.

Mitä itäinen Suomi antaa turisteille? Luonto tarjoaa järviä, metsää, puhdasta ilmaa, tilaa. Loppu on itsestämme kiinni. Pystymmekö markkinoimaan ja antamaan sujuvia matkaketjuja, laadukasta majoitusta, hyvää ruokaa, elämyksiä ja aktiviteetteja vaativille matkustajille?  

Ja vielä: arvostan PKO:n toimintaa matkailun saralla. Annetaan arvo sille, että osuuskauppa investoi Pohjois-Karjalaan eikä ole sammuttelemassa maakunnan valoja. Meinaan mennä parin viikon päästä katsomaan, miltä se Bomban uusi hotelli näyttää.

Scroll to Top